torstai 17. huhtikuuta 2014

still alive

Siitä on näemmä vierähtänyt hetki, kun blogin puolelle olen kirjotellut! Kaikenlaista on tässä ajassa kerennyt tapahtumaan ja niitä asioita pyrin käsittelemään tässä tekstissä. Ja nyt näin pääsiäisen kunniaksi ajattelin tehdä tästä pitkän, koska asiaahan saattaa luonnollisestikin olla paljon.

Kouluhan mulla on pääpiirteittäin jo suoritettu ja nyt on vielä työharjottelua viisi viikkoa jäljellä Empowerilla tossa tehtaalla, niinku viimeksikin. Kerkeshän sitä kamalasti koulussa stressata, että onko kaikki kurssit suoritettu ja työt tehty ja aaargh. Mutta kyllä ne vaan on. Päättötyönkin sain viimisen kouluviikon keskiviikkona valmiiksi, että kyllä sekin aika viimetippaan jäi, mutta syytetään siitä rälläkkää ja omaa innostusta, kun piti kamalalla vauhilla rakentaa ovikatosta enkä viittiny mittailla sitä, että onko se edes mitoissaan. :D Takapakkia kahteen kertaan kun kyseessä oli katos mittavirheiden takia, yksi takapakki kun omaan sormeeni menin rälläkällä ajamaan. Boom. Jos joku rälläkällä sormeen vetäsee niin voin kertoa, ettei se satu! :D Tai siis kyllä hetken päästä, mut ei ensin. Ensin tuntu vaan kova raapasu sormessa, huusin ja kiroilin ja tyyneen rauhallisesti laitoin rälläkän pois. Sitte tuli vilkastua sormeen, että jaahas, se on nyt ainaki hanska rikki. Hanska pois kädestä, sormessa siisti vuotava viilto ja tyhmänä lähin kävelemään, vaikka tiesin että tajuhan siinä lähtee. Sen tajuttuani, lyyhistyin hitsauskoppiin ja menin shokkiin, mutta onneksi pojat tekivät ensiavun ja pistivät sormen pakettiin! :D Tunnin koulussa vielä jumitin, ennenku aloin miettiä että pitäsköhän lähtä mäelle näyttämään, kun en tollasen haavan kans olis pystynyt elämään, vaik ois parantunu ilman mitään. Eikun siis Meri matkaan ja mäjelle! Sielä hurahti nelisen tuntia about ja liimaa haavaan ja mäkkäriin syömään. Onneksi siis omistan sellasia luokkatovereita, jotka auttoivat alussa katoksen kanssa, kun itse olin yksikätinen. Ja onneksi omistan hyvän ystävän, joka lähti tueksi ja turvaksi sairaalaan, JOS olisikin käynyt niin, että olisi joutunut tikkaamaan haavan. Minulla on huonoja kokemuksia tikkaamisesta, siksi. Eli siis viisi viikkoa vielä ni meikällä on paperit kädessä!


Elokuusta asti oon liikkunu säännöllisesti ja se on tuottanut jo tulostakin! Senttejä on lähtenyt huimasti (harmi vain, etten mitannut itseäni sillon) ja yhden vaatekoon olen pienentynyt. Käytiin siis kahesti viikossa uimassa, mutta loppujen lopuksi uinti alkoi tökkimään niin pahasti, että aloimme tätini kanssa vain lenkkeilemään ja nyt vielä olen ottanut lihaskunnon jokaiselle päivälle ja edelleen yhtenä päivänä viikossa käyn lauantaisin salilla kun on naistenvuoro. Salilla pyrin tekemään niin kovan treenin, kun pystyn koska en tykkää käydä sielä yleisellä vuorolla just viikolla. Reenaan ylävartaloa enemmän, vaikka nykyään olen huomannu että tulee niitä jalkojakin tehtyä suht paljon. :D Painon putoaminen on omasta mielestäni kuitenkin liian hidasta, koska puolessa vuodessa oli lähtenyt vain kilo!!!! ja mun mielestä se ei oo oikein hyvä. Uinnin lopettamisen jälkeen kilo tuli takasin ja jotenkin tuntuu että paino senkun vaan nousee, vaikka syö terveellisesti nykyään ja säännöllisesti. Välillä oikein ärsyttää, mutta täytyy itelleen vaan hokea ettei saa takertua siihen vaa'an lukemaan!

Oon hakenu nyt moneen paikkaan töihin kesäksi, mut mistään ei ole kuulunt mitään. Jumalauta. Täytyy vielä tänään kirjotella yksi hakemus jos nyt edes jonnekin pääsis. Tosiaan, kouluhan mulla ei jää tähän, kun paperit saan käteen vaan tarkotus ois syksyllä lähtä opiskelemaan lisää! Vaihtoehtoina on aikkari tai ammattikorkea tai miksei molemmatkin. Ensin vain aikkari. :D Mutta olis nyt kiva ollu saada kesäks töitä, mut eihän tulevaa koneenasentajaa kukaan halua esimerkiksi kauppaan töihin. Noh, jotain on keksittävä!

Olen saavuttanut korvien venyttämisessä 26 milliä. Tämä saa nyt olla tässä, ehkä. Ainaki hetken. Lävistys- ja tatuointikuume senkun kasvaa, ideat ja paikat on tiedos mut rahat puuttuu! Alan säästämään.

En tiedä olenko kertonu viimeisimmästä ihmissuhdesopasta, enkä kyllä aio sen enempää kertoakaan, kun että päätös oli minun ja olen todella ylpeä itsestäni, koska kaikki ei aina vaan enää sitte natsaa. Kerrankin oli aateltava itseään ja tehtävä isoja päätöksiä. Lopulta huomasin, että on parempi näin ja toisaalta harmittaa, ettei tullu tehtyy päätöksiä jo aiemmin. Oon alottanu siis kaiken puhtaalta pöydältä ja siksi oon nyt onnellinen yksin.

Jos tiedätte, että joku tarvii mopoa ni mulla on myynnissä, ostakaa se pois! Hieno on ja kulkee kovaa.

Nyt en kyllä enää jaksa kirjottaa joten see ya next time, milloin se nyt tuleekaan! :)


ps. seuraavaan tekstiin yritän keksiä jotain järkevääkin asiaa kun kuulumisia! Ja enemmän päivittelen instagramin puolelle itsestäni, joten sieltä voi myös seurailla > esssiannika!