keskiviikko 2. tammikuuta 2013

vähän vuotta 2012

Huupsistakeikkaa mikä postaustauko ! No anyway, vuosi on siis vaihtunut ja aattelin et kertoilen ympäripyöreesti vuodesta 2012.

Ihan kiva vuosi oli juu, minusta tuli täti maailman ihanimmalle tyttölapselle ja sen sellasta. Ajoin myös autoa kunnolla ja kyllä oli jo aikakin, nauroin itteni kuoliaaks moneen kertaan, häpesin itseni kuoliaaksi myös moneen kertaan toisten ihmisten typeryyden takia, vietin kivan kesän, opiskelin ahkerasti ja aion opiskella myös tänäkin vuonna, satutin itseni moneen kertaan jollakin tapaa, kävin valmistujaisissa ja synttäreillä, vietin aikaa rakkaiden kans, tajusin että tuo minun mies on oikeesti minun mies, kävin hoitamassa lapsia, korjasin mopoja, ajoin rufilla varovasti koko ajan peläten poliiseja, suutuin tooodella moneen kertaan, ylireagoin, ikävöin, rakastin, rakastin vielä enemmän, kävin uimassa kaksi kertaa, sairastin keuhkoputkentulehduksen keskellä kesää, kävin mooonissa jokkiskisoissa♥, olin muuten vaan kipeä, rakastuin kiilakorkoihin, olin ja olen edelleen töissä tehtaalla, vihasin omaa kuppikokoani, sairastin paljon migreeniä (varsinkin ku koulu alko..), venytin vähän korvia lisää, sain uuden tietokoneen, kameran ja puhelimen, aloin kuntoilemaan ja syömään terveellisesti, sain monnivauvoja akvaarioon joista yksi ehkä 20:sta on hengissä, tajusin omistavani maailman ihanimman kissan, kävin ratsastamassa ja tutustumassa Sereen ja Gebaan, itkin kamalasti kamalista asioista ja sellasta nääs. Niinku sanoin, ympäripyöreesti, eikä tossa oo edes kaikkea..

Täks vuodeks en luvannu mittää, oon vaan mielessäni ajatellu että vois reenata hiukan enemmän ja käydä tallilla enemmän ja sehän maaliskuun jälkeen onnistuu parhaiten ja ajattelin jos vaikka tutkinnon suorittais ja lähtis ajamaan jokkista.. Huh. Eipäs kun olenkin vahingossa mennyt lupaamaan jotai.. Nimittäin oon lupautunu kuskiks parille ihmisille mut onneks ei oo paha homma.

Vielä on pakko palata vuoden 2012 jouluun ja uuteen vuoteen. Eli siis on aika esitellä minun lahjat ! En tajua miten en oo saanu aikaseks laitettuu niitä tänne vaikka ne on ollu jo monta viikkoa kamerassa joten tässäpä tulevat:

kokonaisuudessaan
 
kuulokkeet TAAS :-D sain viime joulunakin mut ne kerkes hajota hih.

toi trilogiaaaaa ah♥

paul frankin pussilakanasetti, wohoou

satuin ehkä vahingossa mainitsemaan jollekkin että tahon nuo.. :-D

nää on Dermosilin artic berries concepts - sarjan käsirasvoja ja voi ihanaa, kui hyvän tuoksusia nuo kaikki on (luulisin) ja imeytyy käsiin tosi nopeesti mikä on ainakin mun kohdalla tosi hyvä !

Samsung Galaxy Note 2♥ hillittömän kokonen luuri mut minä tykkään.

keittiövaaka ! paketin avattuani vähän naurahdin koska keittiövaaka, mut oon mä tota oikeesti kinunnu..
Kuvista puuttuu ekassa kuvassa näkyvät ruutuflanellihousut, ihanat löllöhousut on ne ! Niin ja kuvat on otettu uusvanhalla kameralla joka siis on tuollainen Nikon d40 vanhusjärkkäri mut toimii mulla ! 8)

Se oli joulu se ja nyt mennään vähän ajankohtasempaan tapahtumaan eli uus vuos. Vietin sen samassa paikassa kun viime vuonnakin, tosin viime vuonna mun uus vuos meni ihan penkin alle päänsäryn takia mut ei tämä vuos onneksi ! Kamalan kivaa oli. Kuvamateriaali on aika kamalaa mun osalta, tosin eipä minust paljoa kuvia olekkaa ja muista on kamalasti kuvia mut niitä en julkase. :-DDD


ihana tuo minun ihanuus♥


Ja ei siitä sen enempää sitte. Eli siis kaikin puolin onnistunut vuosi 2012 ja toivotaan että vuosi 2013 on vielä onnistuneempi ! 8) Ehkäpä palailen tänne blogin puolelle vielä tämän illan puolella hauskan haasteen ja muiden kuvien parissa. ;)

Ja minä olen muhru.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti